Malagalle tappio kauden toisesta kotiottelusta

Malagalle tappio kauden toisesta kotiottelusta

Malaga – Almeria 0-1 Käsikirjoituksen mukaan etenee Malagan taival kohti täyskriisiä. (tästä alempana) Itse peli Almerian kanssa oli tasainen ja tasapaksu. Vierasjoukueella oli yksi paikka ja se käytti sen hyväksi. Vähän kuin Girona viime ottelussa. Tai aivan kuin Malaga sillä kaudella kun se putosi La Ligasta. Malagan “vahvat” pettivät tänään. Cifu yritti yksin vielä palloaRead more about Malagalle tappio kauden toisesta kotiottelusta[…]

Malaga koki tappion Gironaa vastaan – siirtoikkuna sulkeutui, Okazaki lähti!

Malaga koki tappion Gironaa vastaan – siirtoikkuna sulkeutui, Okazaki lähti!

Malaga pelasi siis kauden kolmannen ottelunsa lauantaina vieraissa putoajajoukkue Gironaa vastaan. Ottelu päättyi Gironan 1-0 -voittoon, lähestulkoon heidän ainoasta maalipaikasta tehtyyn maaliin. Maalintekijänä, kukapa muukaan kuin Stuani. Mies viimeisteli viime kaudella putoajajoukkueessa 19 maalia, hän tarvitsi yhden paikan, ja siitä mies teki. Malaga paransi otteitaan toisella jaksolla, mutta ei onnistunut maalinteossa, huippupaikoillekaan ei toisaalta päästy.Read more about Malaga koki tappion Gironaa vastaan – siirtoikkuna sulkeutui, Okazaki lähti![…]

Kovaa peliä Ruusutarhassa

Kovaa peliä Ruusutarhassa

Malaga CF on siis aloittanut kautensa La Liga 2:ssa. Kahdesta matsista kasassa on lupauksia herättelevät 4 pistettä ja olemme saaneet hieman esimakua siitä mitä tuleman pitää. Nämä kaksi peliähän olivat sisällöltään aivan toistensa vastakohtia. Kauden avauksessa Racingia vastaan Malaga oli pitkään altavastaajana eikä tilannetta helpottanut yhtään kummankin keskuspuolustajan loukkaantumiset avausjaksolla mikä pakotti päävalmentaja Victorin tekemäänRead more about Kovaa peliä Ruusutarhassa[…]

Uusi kausi 2019-2020 on alkamassa!!

Uusi kausi 2019-2020 on alkamassa!!

Moi!! Espanjan La Liga 2 alkaa siis tulevana viikonloppuna, Malaga aloittaa kautensa vieraskentällä Racing Santanderia vastaan. Ottelu pelataan lauantaina 17.8. klo 18.00. Tuo ottelu näkyy luonnollisesti Reflassa, ja Fan Clubilaisille vanhat tutut edut voimassa vieraspelin aikana (2 identtistä leikeannosta 1 hinnalla, metsästäjän-, pippuri- ja wieninleike).  Kauden ensimmäinen kotiottelu pelataan Malagan Estadio La Rosaledalla lauantaina 24.8.Read more about Uusi kausi 2019-2020 on alkamassa!![…]

Malagan kausikortit kaudella 2019-2020

Malagan kausikortit kaudella 2019-2020

Malagan kausikortit 2019 – 2020 Autamme veloituksetta kortin hankinnassa. Kortti oikeuttaa jokaiseen kauden 21 kotiotteluun + kaikki Copa del Reyn (kansallinen cup) matsit + mahdolliset playoffmatsit Lasten kausarin (alle 12-vuotta) saa minne tahansa stadikalle 50 eurolla(!), edellyttäen että vieressä on vähintään yksi aikuinen samasta perheestä. Sektorit näkyvät kartassa ja hinnat oikealla. Jos olet uusi kortinostajaRead more about Malagan kausikortit kaudella 2019-2020[…]

Malagan nousu La Ligaan jäi haaveeksi, tällä kertaa..

Malagan nousu La Ligaan jäi haaveeksi, tällä kertaa..

Niin siinä sitten kävi. Kovasta loppukiristä kauden viimeisissä peleissä huolimatta, viimeinen puristus hyytyi kalkkiviivoilla. Malaga siis päätyi runkosarjassa sijalle 3. ja sai hyvät lähtöasetelmat nousukarsintojen pudotuspelien avauskierrokselle. Vastaan asettui sarjan 6. Deportivo. Keskiviikko-illan ensimmäisessä osaottelussa vieraskentällä kaikki alkoi loistavasti, Malaga teki jo ottelun alkupuolella tärkeän vierasmaalin, kun se siirtyi Luis Hernandezin maalilla 0-1 -johtoon. JohtoRead more about Malagan nousu La Ligaan jäi haaveeksi, tällä kertaa..[…]

Kohti keskiviikkona alkavia nousuplayoffeja! Elche kaatui 3-0 reservimiehilläkin!

Kohti keskiviikkona alkavia nousuplayoffeja! Elche kaatui 3-0 reservimiehilläkin!

NO NYT! Lauantaina pelattiin runkosarjan viimeinen ottelu. Malaga otti jo viidennen perättäisen voittonsa! Malaga – Elche 3-0 https://www.youtube.com/watch?v=MRoksn5wDS4 Valmentaja Victor oli ottelussa puun ja kuoren välissä. Kolmas sija runkosarjassa antaisi kenties yllättävänkin merkittävän avun pudotuspeleissä (rangaistuspotkukilpailujen sijaan runkosarjassa korkeammalle sijoittunut etenee jatkoon/La Ligaan), mutta samalla pitäisi muistaa että jo seuraavan viikon keskiviikkona käynnistyvät pudotuspelit tarvitsisivatRead more about Kohti keskiviikkona alkavia nousuplayoffeja! Elche kaatui 3-0 reservimiehilläkin![…]

Malaga varmisti Albacete -vierasvoitollaan pudotuspelipaikan!!

Malaga varmisti Albacete -vierasvoitollaan pudotuspelipaikan!!

Eilisiltainen loistava vierasvoitto Albacetestä varmisti Malagalle pudotuspeleissä. Javier Ontiveroksen ensimmäisellä jaksolla tekemä maali vei Malagan johtoon. Maali oli jälleen kerran upeaa katsottavaa, lähes toisinto miehen kotikentällä Oviedoa vastaan tekemä maali. N’Diaye tuplasi johdon toisen puoliajan alkupuolella, mutta pari minuuttia tästä, Blanco Leschuk sai ottelussa toisen varotuksen ja lensi ulos. Malaga joutui näin pelaamaan yli 30Read more about Malaga varmisti Albacete -vierasvoitollaan pudotuspelipaikan!![…]

Malagalle kolmas peräkkäinen voitto – karsinnat kutsuvat?

Malagalle kolmas peräkkäinen voitto – karsinnat kutsuvat?

Malaga – Zaragoza lt. 3-1 Mm-m-mm…m……..(hymäiltynä “mitäs mä sanoin”) Oviedo+Reus+Zaragoza = 9 pistettä ja käytännössä ollaan nyt jo varmistettu playoff-paikka. Lyhyesti: Tässä taisi olla kyseessä ns. tieteellinen koe. Malaga pelasi ensimmäisen puoliajan vanhan valmentajan tyyliin ja lähti ponnettoman esityksen jälkeen tauolle 0-1 tappiolla. Toinen puoliaika jyrättiin uuden valmentajan opeilla ja olikin ihan kotijoukkueen näytöstä. MVPRead more about Malagalle kolmas peräkkäinen voitto – karsinnat kutsuvat?[…]

Malaga vihdoin kotivoittoon!!!

Malaga vihdoin kotivoittoon!!!

Malagan nousuhaaveet elävät yhä! Maanantai-iltana La Rosaledalla koettiin huikea ottelu ja tunnelma pitkään aikaan, kun Malaga kaatoi erittäin tärkeässä ottelussa Oviedon maalein 3-0. Helpoksi Malagalle ottelua ei tehty, sillä keskikenttäpelaaja Keidi Bare sai suoran punaisen kortin jo ottelun 30. minuutilla. Tätä ennen Malaga oli jo onneksi siirtynyt 1-0 -johtoon, kun kentän paras pelaaja Javi OntiverosRead more about Malaga vihdoin kotivoittoon!!![…]